INFO
RATSASTUSKOULU
PIHATTO
RATSUTUS
VALMENNUS
HEINÄ
KILPAILUT
YHTEYSTIEDOT

VERKKOKAUPPA

Aron Tila, Arontie 60, 72220 Eliaksela.

Tallirakennuksen yhteydessä saman katon alla sijaitsevat pihatot nuorille hevosille. Pihattoja on kolme eri kokoista. Ruokinta säilöheinällä, kauralla ja kivennäisillä tapahtuu ruokintapöydiltä joten rehut eivät tallaannu hevosten kavioihin. Kuivikkeena käytetään olkea. Hevosten hyvinvointia tarkkaillaan säännöllisesti ruokintojen ja muun huollon yhteydessä.

Pihatoista suurin on varattu nuorille, yleensä enintään kolmivuotiaille, oreille. Orit pääsevät kulkemaan vapaasti sisätiloista tilavaan ulkotarhaan ja kesäaikaan myös laitumille.

Keskikokoista pihattoa asuvat nuoret, 1-3 vuotiaat tammat. Niillä ei toistaiseksi ole vapaata kulkua ulos, vaan ne ulkoilevat päivisin ja otetaan yhteiskarsinaan yöpymään iltaisin. Tallin tulevan remontin yhteydessä tammoille järjestetään myös vapaa kulku ulos.

Pienimmässä pihatossa asuvat vieroitetut pikkuvarsat ensimmäisen talvensa yli. Myös pikkuvarsat ulkoilevat vain päiväsaikaan ja otetaan yöksi sisään yhteiskarsinaan lepäämään.

Pihattopaikkojen hinnat löydät hinnastosta.