INFO
* Perttu Puranen
* Salla Aario
* Muu väki
RATSASTUSKOULU
PIHATTO
RATSUTUS
VALMENNUS
HEINÄ
KILPAILUT
YHTEYSTIEDOT
VERKKOKAUPPA
Aron Tila, Arontie 60, 72220 Eliaksela.
Sallan blogiin tästä.
Salla Aario toimii itsenäisenä hevosalan yrittäjänä Aron tilalla. Hän vastaa ratsastuskoulun toiminnasta, valmennuksista, sekä kouluttaa nuoria ja välillä vanhempiakin hevosia. Salla kilpailee pääasiallisesti kenttäratsastuksessa useilla eri hevosilla ykköshevosenaan tällä hetkellä ruuna Celtas Chibougamau (i. Lados e. Chicago II). Hän on myös mm. esittänyt suomenhevostammoja ratsukantakirjaan.
Salla aloitti ratsastuksen 80-luvun alkupuolella. Hän kävi Äimäraution ratsastuskeskuksen tunneilla Oulussa, ja ensimmäinen ruusuke saavutettiin vuonna -86 ponilla Sugar Lump seurakilpailujen 60cm luokassa. Ensimmäisen oman ponin Salla sai vuonna -92 kisattuaan sitä ennen ratsastuskoulun poneilla aina 100cm tasolla saakka. Willoughby-ponille sattui kuitenkin onnettomuus jo parin kuukauden kuluttua ja sen taival Sallan kanssa jäi lyhyeksi. Samana vuonna hankittiin kisahevoseksi tamma Merry Apricot. Aprin kanssa kisattiin jo seuraavana keväänä ensimmäiset 130cm luokat, ja osallistuttiin pian myös junioreiden SM-kilpailuihin rataesteillä. Apri myytiin seuraavalle junioriratsastajalle kun Sallan junnuvuoden loppuivat, ja parin vuoden opiskelutauon jälkeen seuraavaksi hevoseksi Salla hankki Rainman-ruunan vuonna 2000. Reinon kanssa käytiin läpi luokat nuorten hevosten tasolta aina 140cm luokkiin saakka napsien useita sijoituksia ja voittoja. Reinon kanssa syttyi kipinä kokeilla kenttäratsastusta, joka oli aiemminkin kiinnostanut mutta käytännön mahdollisuutta ei ollut. Ensi kokeilusta hommaan jäi koukkuun, ja pikkuhiljaa laji vaihtui kokonaan kenttään. Harrastus rupesi samalla vähitellen muuttumaan ammatin suuntaan kun Salla aloitti tallinpidon ja suoritti ratsastuksenopettajan näyttötutkinnon vuonna 2005. Ratsastuskoulutoiminta alkoi Ruukissa, ja siirtyi Tervoon kesällä 2007.
Sallan ratsastamiseen ovat vuosien varrella eniten vaikuttaneet Pekka Mäkelä estepuolella, sekä Inga Bjugg koulupuolella. Muita tärkeitä valmentajia ovat olleet Paavo Huttunen, Simo Leppänen, Seppo Laine sekä Piia Pantsu.
Sallan tämänhetkisiä kisaratsuja:
Celtas Chibougamau
"Launo" on 2003 syntynyt FWB-ruuna (e. Chicago II i. Lados), jonka kasvattaja on Anja Lönnholtz. Launo ja Salla ovat tehneet yhteistyötä siitä lähtien kun Launo oli kolmivuotias. Ratsukko on yhdessä kivunnut harrasteluokasta aina kansainväliseen kahteen tähteen (CIC2*) saakka. Ratsukko on osallistunut vuosina 2009 ja 2010 nuorten hevosten MM-kilpailuihin Le Lion d'Angersissa Ranskassa mukavilla tuloksilla. Tavoitteet kaudelle 2011 on nousta 3*-tasolle ja vakiinnuttaa tulostaso näissä luokissa.
Kuva Jutta Koivula.
Celtas Quillabamba
"Wappu" on Sallan omistama 2005 syntynyt FWB-tamma (e. Exelle i. Centimor)jonka on myös kasvattanut Anja Lönnholtz. Wappu on ehtinyt nuoren ikänsä aikana jo vaikka mitä, se on esiintynyt kyvyt esiin -tapahtumassa HIHS:ssä, startannut useissa rataestekilpailuissa, useimmiten sijoittuen, ja päässyt laatuarvostelun finaaliinkin. Wappu on ollut Sallan ratsastettavana marraskuusta 2009. Kaudella 2010 Wappu starttasi tutustumis- sekä helpoissa luokissa hyvin tuloksin. Tavoitteena kaudelle 2011 on nousta 1*-tasolle ja mahdollisesti syksyllä osallistua nuorten hevosten MM-kilpailuihin. Kuva Pekka Pusula.